Asiakastarina

Ripeä toiminta sai kiitosta: Vuotovahtisovellus paljasti piilovuodon kunta-asiakkaan vesiverkostossa


Jyväskylän Energian käyttämä TaKaDu-vuotovahtisovellus havaitsi poikkeavan ja lisääntyneen yöaikaisen vedenkulutuksen yhdessä painepiirissä marraskuussa 2018. Jyväskylän Energian vesi- ja verkostoasiantuntijat alkoivat selvittää syytä poikkeamaan. Vuotovahti luokitteli poikkeaman mahdolliseksi vuodoksi. Se paikallistettiin Uuraisten kuntaan, joka ostaa vettä Jyväskylän Energialta silloin kun tarvetta on.

Kunta alkoi etsiä vuotoa ensin omasta verkostostaan. Kun vuotoa ei havaittu kunnan verkostossa, kunta käynnisti systemaattisen etsinnän tarkan vuotokohdan paikallistamiseksi. Uurainen tiedotti asiasta asukkailleen ja tiedusteli havaintoja mahdollisesta vuodosta. Lisäksi vesiosuuskuntia kehotettiin tarkastamaan omat verkostonsa vuodon löytämiseksi. Tarkemmat tutkimukset johtivat tuloksiin: vuoto löytyi erään vesiosuuskunnan verkostosta, jolle Uurainen toimittaa vettä.   

Koko prosessi, alkaen vuotovahtisovelluksen poikkeamahavainnoista vuodon paikallistamiseen ja sen korjaamiseen, oli ohi viikossa. Vuotovahtisovellus vahvisti virtauslukemien palautuneen normaaleiksi.


Merkittävät vesi- ja kustannussäästöt

Varhain havaittu vuoto säästi sekä vettä että minimoi taloudellisia tappioita. Pahimmillaan piilovuoto olisi voinut kestää viikkoja - tai jopa kuukausia.

Arvioitu viikon vesihävikki vuotohavainnosta korjaukseen oli 5-10 m³ / tunti ja yhteensä 1500 m³. Tämä tarkoittaa noin 3000 euroa. Jos vuoto olisi jatkunut, tappiot olisivat voineet olla merkittäviä.   

 


Nopeaa reagointia kiitettiin

Uuraisten kunta oli erittäin tyytyväinen Jyväskylän Energian vesi- ja verkostoasiantuntijoiden nopeaan reagointiin ja kunnan heiltä saamaan palveluun. Kunnasta kiitettiin, että asiaan tartuttiin varhain, ja että JE oli valmis jakamaan tietoa sidosryhmien välillä.

TaKaDu-vuotovahtisovellus havaitsi ongelman ennen kuin se näkyi kuntalaisille ja veden käyttäjille.

 – TaKaDu:n vuotovahdilla oli ratkaiseva merkitys tämän vuototapauksen löytymiseen. Jos vuoto olisi jatkunut pitkään, se olisi aiheuttanut veden ja rahan menetystä. Mitä nopeammin vuoto havaitaan, sitä helpompi ja halvempi se on korjata. Vuotovahdin ja muiden Pisara-raportointipalvelujen avulla voimme tarjota Pisara-asiakkaillemme laadukkaita palveluja, sanoo Pisaran toiminnasta vastaava johtaja Pasi Jalonen Jyväskylän Energialta.

 

 

 

Jyväskylän Energian Pisara, vesihuollon operaattori ja älykkäiden vesihuoltoratkaisujen kehityskumppani, on solminut kolmen vuoden palvelusopimuksen TaKaDu:n kanssa vesiverkon hallinnan tehostamiseksi.

TaKaDu:n pilvipohjainen ratkaisu mahdollistaa talousvesiverkon poikkeustilanteiden, kuten vuotojen, toimintahäiriöiden ja erilaisten poikkeamien havaitsemisen, analysoinnin ja hallinnan. TaKaDu:n vuotovahtisovellus on auttanut Jyväskylän Energiaa parantamaan toiminnan tehokkuutta, säästämään energiaa ja vettä, vähentämään korjauskustannuksia sekä parantamaan asiakaspalvelua.

14.05.2019
Pisara BlueSpring -raportointityökalu kokoaa kaikki vesihuoltolaitoksen tiedot yhteen paikkaan
02.05.2019
Kuntien vesihuolto rakennemuutoksen keskellä – Veden laatuun tulossa digitaalinen korjausliike
02.05.2019
Kunnissa on käynnistymässä vesihuollon digiaalto - Pisaran projektissa kuntien vesiverkkotiedot laitetaan kuntoon hankeavustuksen siivittämänä
30.04.2019
Kuntapäättäjä, ovatko kuntasi asukkaat tyytyväisiä vesihuollon palvelutasoon? Huomioi nämä neljä asiaa
15.04.2019
Pisara mukana Yhdyskuntatekniikka 2019 -näyttelyssä 15.-16.5.
11.04.2019
Miksi jätevesihuoltoon kannattaa panostaa?
27.03.2019
Miksi kuntien vesihuollon kehittämisen tulisi olla suunnitelmallista?
26.03.2019
Pisara mukana Smart Water Workshops -tapahtumissa Ruotsissa 6.-7.5.2019
19.03.2019
Pisaran yhteistyömallit ja palvelut skaalautuvat kunnan tarpeiden mukaan
05.03.2019
Vesihuoltolaitoksen taloussuunnittelu mahdollistaa palveluiden kehittämisen ja hyvän omaisuudenhallinnan
22.02.2019
Pisara rekrytoi: teknologia-asiantuntija ja kaksi projektipäällikköä
14.02.2019
Miten parantaa kunnan vesihuoltoa? Asiantuntijoidemme parhaat neuvot
15.01.2019
Lievestuoreen jätevesien siirtolinja otettiin käyttöön
31.12.2018
Hanketiedote joulukuu 2018
20.12.2018
Vesihuolto oli vuonna 2018 asiakaslähtöisyyttä, digitalisaatiota sekä alueellista yhteistyötä
18.12.2018
Suomalainen vesiosaaminen kiinnostaa maailmalla
12.12.2018
Laadukas vesihuolto tarvitsee henkilöstöresursseja
04.12.2018
Pisara-häiriötiedotuspalvelusta vauhtia Laukaan Vesihuollon asiakasviestinnän kehittämiseen
29.11.2018
Kunta on vastuussa laadukkaan jätevesihuollon järjestämisestä
20.11.2018
Pisara esitteli digitaalisen omaisuudenhallinnan konseptin kansainvälisessä No-Dig South Africa 2018 -konferenssissa
19.11.2018
Kuntapäättäjä, tiedätkö miten kuntasi jätevesihuolto toimii
30.10.2018
Hanketiedote lokakuu 2018
23.10.2018
Veden hinnan suunnittelu mahdollistaa vesihuollon laadukkaan kehittämisen
16.10.2018
Kunnan vesihuollon kehittäminen Pisara BlueModelin avulla
16.10.2018
Edelläkävijäkunta haluaa investoida vesihuollon tulevaisuuteen
16.10.2018
Alueellinen yhteistyö tuo vesihuoltoon merkittäviä etuja
26.09.2018
Chinese Government delegation visits UROS Smart Water Cycle Command Center
10.09.2018
Pisara mukana Kuntamarkkinoilla 12.-13.9.
10.09.2018
Hanketiedote elokuu 2018
10.09.2018
Kuntapäättäjä, tunnetko kuntasi vesihuollon tilan?
07.08.2018
Parempaa asiakastyytyväisyyttä täsmällisellä häiriötiedottamisella
11.07.2018
Vesihuollon vakaa tulevaisuus vaatii uusia investointeja
26.06.2018
Jyväskylä Energy Finland Signs Three-Year Contract with TaKaDu to Enhance Efficiency of its Water Network
08.06.2018
Hanketiedote kesäkuu 2018
23.05.2018
Pisara-webinaaritallenne ladattavissa nyt
14.05.2018
Haemme vanhempaa vesihuoltoinsinööriä
14.05.2018
Haemme nuorempaa vesihuoltoinsinööriä
04.05.2018
Hanketiedote toukokuu 2018
03.05.2018
Ilmoittaudu Pisara-webinaariin: Edelläkävijäkunta haluaa investoida vesihuollon tulevaisuuteen
12.04.2018
Miltä näyttää vesihuollon tulevaisuus?
27.03.2018
Näin turvataan vesihuollon perusrakenteet
22.03.2018
Vesihuollon kriisien ratkaisemiseen tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä
15.03.2018
Mitä jokaisen kuntapäättäjän pitäisi tietää vesihuollon tilasta
14.03.2018
Hanketiedote maaliskuu 2018
27.02.2018
Kenen vastuulla vesihuollon digitalisointi on?
26.02.2018
Purola-Lahdenpohja vesiosuuskunnan resurssiongelma ratkaistiin Pisara-yhteistyömallilla
21.02.2018
Vesihuollon digitalisaatio - kiristyneet vaatimukset haastavat kehittämään osaamista
16.02.2018
Kuntien elinvoimaisuus nousuun investoimalla tulevaisuuteen
15.02.2018
Lataa maksuton Digitalisaation hyödyt vesihuollossa -pikaopas
12.02.2018
Laukaan Vesihuolto ottaa käyttöön Pisara-häiriötiedotuspalvelun
31.01.2018
Haemme verkostosuunnittelijaa
26.01.2018
Pisara mukana Trimble-käyttäjäpäivillä 25.–26.1.2018
15.01.2018
Vesihuollon omaisuutta on hoidettava aktiivisesti ja systemaattisesti
19.12.2017
Digitalisaation hyödyt vesihuollolle
14.12.2017
Pisara auttaa varmistamaan kuntien vesihuollon toimivuuden
04.12.2017
Tule seuraamaan Pisara-blogia
09.11.2017
Pisara-yhteistyöstä valmiit reseptit vesihuollon tulevaisuushaasteisiin
03.11.2017
Viitasaari, Laukaa, Petäjävesi ja Hankasalmi ryhtyvät kehittämään vesihuoltoa Pisara-edelläkävijöinä
03.11.2017
Suomalainen vesioperaattori Pisara sai merkittävän rahoituksen Tekesiltä
03.11.2017
Haemme tutkimus- ja kehitysinsinööriä
20.10.2017
Laukaan Vesihuolto ja Jyväskylän Energia löysivät Pisarasta uuden ratkaisun Lievestuoreen jätevesille
20.10.2017
Ykshaukisen vesiosuuskunnan kauppa toteutettiin Pisara-yhteistyömallilla
09.10.2017
Vesihuollon ammattilaisille avoimia paikkoja
06.10.2017
Lievestuoreen jätevesien siirtolinjan rakentaminen alkaa
04.10.2017
Asukastilaisuudet 9.10. ja 12.10.
03.10.2017
Viitasaari, Laukaa, Petäjävesi ja Hankasalmi ryhtyvät kehittämään vesihuoltoa Pisara-edelläkävijöinä
03.10.2017
Videotaltiointi: Kari Kauton haastattelu Kuntamarkkinoilla
02.10.2017
Blogikirjoitus: Pisara-yhteistyöstä uutta resurssia vesihuoltoon
29.09.2017
Haemme Pisara-hankintapäällikköä
28.08.2017
Pisara Kuntamarkkinoilla 13.-14.9.
04.08.2017
Herkko Torssonen asiantuntijana Aasian kehityspankin projektissa
11.07.2017
Kommentti HS-pääkirjoitukseen 28.6. Vanhoissa putkistoissa muhii isoja ongelmia
10.07.2017
Järven pohjan ja vesiverkon digitalisoiminen - keskisuomalaista osaamista ja yhteistyötä uusien innovaatioiden parissa
15.06.2017
Pisara (in Russian)
12.06.2017
Pisara at Astana Expo 2017
09.06.2017
Pisara mukana maailmannäyttelyssä
19.05.2017
Video: YT2017-näyttelyn tunnelmia
12.05.2017
Pisara voitti YT17-näyttelyn uutuustuotekilpailun yleisöäänestyksen
10.05.2017
Koe Pisara virtuaalisesti
09.05.2017
Vesioperaattori Pisara esittäytyy virtuaalisesti ja livenä Yhdyskuntatekniikka-näyttelyssä
20.04.2017
Pisara mukana Yhdyskuntatekniikka 2017 -näyttelyssä
20.04.2017
Vahvistuksia Pisara-tiimiin
19.04.2017
Kansainvälisiä tunnusteluja Barcelonassa